Endometrioosi on monelle naiselle tuttu

Lähes jokaisella naisella on joskus elämänsä aikana kuukautisiin liittyviä lieviä kipuja. Kivut voivat kuitenkin olla myös erittäin kovia ja alkaa jo useita päiviä ennen vuodon alkua. Tämä on yksi endometrioosin eli kohdun limakalvon sirottumataudin oireista. Endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella. Kuukautisten aikaisen alavatsakivun lisäksi oireita ovat erilaiset vuotohäiriöt ja endometrioosipesäkkeiden sijainnista riippuen myös kipu virtsatessa, ulostaessa tai yhdynnässä. Toisinaan sairaus voi olla oireeton ja löytyy sattumalta gynekologisessa tutkimuksessa. Endometrioosi voi myös vaikeuttaa raskaaksi tuloa.

Endometrioosi on yleinen sairaus, jopa noin 10 % naisista kärsii siitä. Koska kyseessä on krooninen tulehdustila, voidaan hoitona kokeilla tulehduskipulääkkeitä. Endometrioosipesäkkeet reagoivat estrogeenitasoihin, joten usein hoidossa käytetään ehkäisyyn tarkoitettuja lääkkeitä, kuten hormonikierukkaa, olettaen, että tavoitteena ei ole raskaus. Hoidoilla helpotetaan oireita, itse tautia ei vielä kyetä parantamaan. Toisinaan pesäkkeitä voidaan poistaa leikkauksella.

Endometrioosipesäkkeet voivat kuitenkin arpeutua itsestään, jolloin tulehdus sammuu. Etenkin estrogeenituotannon loppuessa vaihdevuosien aikana endometrioosi tyypillisesti rauhoittuu.

Jos kuukautiskivut tuntuvat sietämättömiltä tai kiertoon liittyy vuotohäiriöitä, on hyvä kääntyä gynekologin puoleen. Perustutkimuksessa tavallinen endometrioosilöydös on kipu kohdun takapinnalla, joka on tyypillinen pesäkkeiden sijaintipaikka. Toisinaan, etenkin jos kyseessä on syvä pesäke, voidaan tarvita kuvantamistutkimuksia kuten ultraääni- tai magneettikuvausta.

Toistuvan kuukautisiin liittyvän kovan kivun kanssa ei kannata jäädä yksin. Gynekologimme auttavat selvittämään, voiko kyseessä olla endometrioosi.

Varaa aika.